Luokkakokous pidettiin 27.9.2003.
Aluksi tutustuimme Harrin johdolla saneerattuun Honkajoen
lukioon. Tämän jälkeen joimme kahvit ja Harri piti meille
"kokeen". Siirryimme lukiolta Jokipirtille, jossa
juhlat jatkuivat syömisen, juomisen, saunomisen ja kuulumisien
merkeissä. Kokoukseen osallistui 27 luokkatoveria, sekä
luokanvalvojamme Harri ja hänen vaimonsa. Osallistujia oli
ruhtinaallisesti, vaikka kokous järjestettiin näin lyhyellä
varoitusajalla. Olisi ollut kiva päästä vaihtamaan kulumisia
myös niiden kanssa, jotka tällä kertaa jäivät kokouksesta
pois, mutta uskon, että he olivat hengessä mukana kukin omalla
tahollaan. Kaipaamaan jäimme myös kutsuttuja opettajia. Kokouksen
tunnelmaan pääset katselemalla media sivuilta löytyviä
kuvia. Luokkakokous oli menestys.
Kiitos kaikille osallistuneille. Ilman teitä, juhla ei olisi
ollut näin ikimuistoinen. Ehkä taas muutaman vuoden kuluttua
tavataan porukalla. Käykää
kirjautumassa koulukaverit.comiin, niin tulevaisuudessa teidät
on helpompi tavoittaa. |